Viikon kysymys:

Onko naistutkimus vakavasti otettavaa tiedettä?

KYLLÄVASTAUKSET:

Juha Kuisma:

Kyllä, periaatteessa. On erotettava tutkimuksen kohde ja metodi. Naistutkimuksessa tai sukupuolitematiikassa ei aiheena ole mitään epäilyttävää. Ehkä se lisäys, että vastaavasti tarvitaan miestutkimusta. Luonnontieteellisen metodin vaatimus ihmistieteissä ja humanistisissa tieteissä on virhe. Metodit ovat ymmärtäviä, tulkitsevia ja laadullisia.

KOMMENTTI: Kausaliteettien hylkääminen on virhe, joka tekee mistä tahansa toiminnasta epätieteellistä. Kyse ei siis ole laadullisten ja määrällisten menetelmien eroista. Toki asioita pitää kuvailla ennen kuin niitä voidaan mitata.

Syy, miksi naistutkimusta juuri nyt kyseenalaistetaan, lienee siinä, että ainakin osa ko. tutkimuksesta on ideologista ja jopa militanttia samassa merkityksessä kuin marxilainen ote aikanaan. Toinen syy on se, että ensimmäisen aallon tutkimusvaiheen jälkeen naistutkimus on kaukaa katsottuna jonkinlaisessa seisetilassa. Siitä voi nousta vain sisäisen itsekritiikin kautta.

KOMMENTTI: Miksei ulkopuolinen kritiikki käy yhtä hyvin?

Tieteessäkin on muotinsa ja nyt vaihe, jossa naistutkimuksen on pärjättävä omillaan ja tasonsa kautta saatava pysyvä akateeminen arvostus.

Heikki Hiilamo:

Sukupuoli on yksi kiinnostavimpia yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohteita.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Suomessa ei osata vieläkään arvostaan riittävästi sitä, miten edistyksellinen ja esimerkillinen maa olemme yhtenä pohjoismaana naisten aseman parantumisessa suhteessa kaikkiin muihin maihin (tämä ei tarkoita, etteikö meillä olisi edelleen tasa-arvo-ongelmia). Naistutkimus palvelee ja tukee edelleen tätä kehitystä paitsi Suomessa myös kansainvälisesti.

Jukka Mallinen:

Naistutkimus on tuonut esiin paitsi uusia aihepiirejä, metodeja ja lähestymistapoja myös kokonaisen uuden tieteellisen paradigman, ennen näkymättömyyteen tuomitun maailman ja maailmankuvan. Oikeasti tieteellinen naistutkimus kuuluu siten jopa ihmistieteitten kärkijoukkoon.

KOMMENTTI: Uusia aiheita ja menetelmiä syntyy tieteissä koko ajan. Se ei ole peruste pitää alaa tieteellisenä. Kyse on menetelmien tieteellisyydestä.

Mutta filosofien perässä tulevat usein agitaattorit. Naistutkimuksen suojissa loisii jopa tiedekunnissa myös tieteen ulkopuolinen asia, feministien huuhaa ja ideologinen mustavalkoinen kiihko ja propaganda, joka tuo mieleen taistolaisen agitaatio-"tieteen" groteskeimmat "vamokapit" 1970-luvulta. Tähän naispyrkyryyteen liittyy tietysti myös härski ja raaka leimaaminen ja valtataistelu niin tieteessä kuin yhteiskunnassakin.

A.W. Yrjänä:

Tieteeseen kuulumattomasta tarkoitushakuisuudesta puhdistettuna naistutkimus on tiedettä siinä kuin psykologia, estetiikka tai antropologia. Sen tutkimusalue yhdistää hedelmällisesti monia aloja ja kasvattaa humanismin perinnettä.

KOMMENTTI: Mutta eikö kyse tarkkaan ottaen ole siitä, kuinka paljon alalla on tieteeseen kuulumatonta tarkoitushakuisuutta?

Matti Kalliokoski:

Hyvin tehty naistutkimus on tiedettä siinä missä hoitotiede, valtio-oppi ja aikuiskasvatustiedekin. Huonosti tehty tiede on huonoa kaikilla aloilla.

Ks. edellinen kommentti.

Paula Tuovinen:

Outoa, että tätä edes kysytään. Kyllä naistutkimus on tiedettä, yhtä hyvin kuin mikä tahansa X-tutkimus – niissä tapauksissa, kun tutkimus on laadullisesti hyvää.

Ks. edellinen kommentti.

Kaikilla tutkimusaloilla taso vaihtelee, ja erityisesti tutkimusalueen kehityksen alkutaipaleella on kuohuntaa ja enemmän tai vähemmän "ideologisia" päämääriä. Yhteiskunnan ja itse tutkimusalan kehitys voi tehdä tällaiset nais-etuliitteet ajan myötä tarpeettomiksi. Tieteen historiassa on monta esimerkkiä siitä, miten alat tulevat tieteen ja tutkimuksen piiriin – ja toisaalta poistuvat sieltä.

Atro Kahiluoto:

Ei tietenkään kaikki naistutkimus ole vakavasti otettavaa, mutta ei kaikki luonnontiede tai vaikkapa fysiikkakaan ole. Naistutkimuksessa on mukana ideologiaa, mutta niin on kaikessa tieteessä.

KOMMENTTI: Ideologia ei saa vaikuttaa tieteellisten faktaväitteiden totuudellisuuteen. Jos se vaikuttaa, kyse ei ole tieteestä. Asia on näin yksinkertainen.

Jos naistutkimuksen tuottama tieto osoittautuu irrelevantiksi, se kuihtuu vähitellen itsestään.

Antti Alanen:

Tutkimuskohde on oleellinen, ja lähestymistapoja on monia.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Elokuvatieteen alalla työ on ollut hedelmällistä varsinkin 1970-luvulta alkaen, paljon on vielä kyntämättä, ja suuri läpimurto on edessäpäin.

Juha Sihvola:

Naistutkimus on vakavasti otettavaa tiedettä ja suomalaisen naistutkimuksen parhaimmisto on tieteen kansainvälisellä huipulla. Naistutkimuksella ei ole mitään yhtä relativistista tai ei-relativistista tietoteoriaa eikä metodologiaa. Tuskin myöskään Ilkka Niiniluoto on mitään sellaista väittänyt vaan puhunut yksittäisten naistutkijoiden tai naistutkimuksen koulukuntien tietoteoriasta. Naistutkimusta voidaan harjoittaa ja harjoitetaan Suomessa ja muualla hyvin monenlaisista teoreettisista ja metodologisista lähtökohdista. Naistutkimus (sen osana laajemmin sukupuolijärjestelmän tutkimus ja miestutkimus) on yksi aivan olennaisen keskeisiä aloja ihmistieteellisen tutkimuksen kentässä. Minulla on suuria vaikeuksia ajatella, että kukaan modernista elämänmuodosta aidosti kiinnostunut ihminen voisi vilpittömästi kieltää naistutkimuksen ja sukupuolijärjestelmän tutkimuksen arvon ja merkityksen.

KOMMENTTI: Sukupuolijärjestyksen tutkimus on tietysti tärkeää, mutta mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa? Eikö kyse tarkkaan ottaen ole siitä, kuinka paljon alalla on tieteeseen kuulumatonta tarkoitushakuisuutta?

Naistutkimus on tärkeä ala myös siksi, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu tieteen maailmassa edelleen puutteellisesti, vaikka Suomea osin aiheellisesti, osin liian optimistisesti pidetäänkin tasa-arvon mallimaana. Naispuolisilla tutkijoilla on edelleen tieteessä lasikattoja, joiden rikkomiseksi täytyy sekä paljastaa hyvien veljien verkostoja että muuttaa perhe-elämän käytäntöjä tasa-arvoisempaan suuntaan.

KOMMENTTI: Jos tämä on naistutkimuksen tarkoitus, se ei ole tiedettä vaan politiikkaa.

Varsinkin ihmistieteissä on jatkuvasti myös kehitettävä tieteenalarakennetta ja arvioitava uudelleen arvostuksia sen osalta, mitkä ovat tärkeitä tieteellisiä kysymyksiä. Hyvän työn tekijät sitä paitsi ansaitsevat myös julkiset kiitokset: Sara Heinämaa, Liisa Husu, Katariina Mustakallio, Tuija Pulkkinen, Kirsi Saarikangas, Irma Sulkunen ja monet muut suomalaisen naistutkimuksen edustajat ovat tehneet ja edelleen tekevät suurenmoista tutkimusta isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi. He eivät ole edustaneet tieteen kansainvälisillä kentillä vain omaa alaansa vaan ylipäänsä suomalaista tiedettä. Kaiken sen he ovat tehneet loistavaa oivallusta ja huikeaa taitoa osoittaen.

Ville Ranta:

Naistutkimus kärsii samoista ennakkoluuloista kuin feminismi. Sitä kritisoidaan "sukupuolisidonnaiseksi" ja "tiettyjen ryhmien asiaa ajavaksi", vaikka tutkimuksenalassa on kyse juuri päinvastaisesta toiminnasta. Joskus tämä väärinymmärtäminen vaikuttaa niin sitkeältä, että se näyttää tahalliselta. Luonnontieteen ja positivismin edustajat väittävät itse edustavansa ainoaa "tieteellistä" ja "objektiivista" lähestymistapaa, mutta eivät kai huomaa usein vahvistavansa ennakko-oletuksia, jotka perustuvat yksioikoisesti sanottuna herruusideologiaan. Joka väittää, ettei sukupuolittunutta ajattelua enää tarvitse missään purkaa, ja että siksi naistutkimusta ei tarvita, ei tajua maailmasta paljon mitään.

KOMMENTTI: Tavoite purkaa sukupuolittunutta ajattelua ei ole sama asia kuin naistutkimus. Jos se on, se ei ole tiedettä.

Laura Kolbe:

Kyllä voidaan – samalla tavalla kuin luonnontiede tutkii neutraalia aurinkoa, maskuliinisia karhuja tai feminiinisiä lintuja, voidaan yhteiskuntaelämän pohjalta ja humanistisin peruskysymyksin tutkia sukupuolitettua todellisuutta, sukupuolen merkitystä ihmiseen ja vaikutusta ihmisessä.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Ongelmana Suomessa – ja Pohjoismaissa on – että naistutkimuksen näkökulma on sitoutunut länsimaisen feminismin sanomaan ja angloamerikkalaisiin tutkimusmetodeihin ja -taustakirjallisuuteen. Lopputuloksena on naistutkimuksen kietoutuminen sisäpiiriksi, jonne pääsevät vain oikeaoppisesti ajattelevat ja elävät siskot – ja muutama mies. Laventuminen olisi tärkeää, jottei naistutkimuksen gettoutumista tapahtuisi.

Juha-Pekka Hotinen:

Niin kauan kuin sukupuolten tutkimus tuottaa olennaista tietoa maailmasta ja maailman rakentumisen ehdoista, se on yhtä "vakavasti otettavaa" kuin mikä tahansa muu tieteen tai tutkimuksen laji.

KOMMENTTI: Todellakin: ”Niin kauan kuin...” Kyse on siitä, onko se tuottanut olennaista ja pätevää tietoa.

Tosin "naistutkimus" voisi hälventää ideologisen syntyhistoriansa varjot vaihtamalla nimensä vastaamaan paremmin koko tiedonalansa laajaa aluetta: sukupuolten tutkimus?

Leena-Maija Rossi:

Naistutkimus on institutionaalinen kattokäsite, joka todellakin kattaa laajasti sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimusta. Puhunkin itse tätä nykyä mieluummin sukupuolentutkimuksesta. Kuten muutkin tieteenalat, sukupuolentutkimus on itserefleksiivinen ala, jonka tietoteoreettiset perusteet ovat jatkuvasti alan sisäisen tarkastelun kohteena.

KOMMENTTI: Itserefleksiisivyys ei takaa tieteellisyyttä.

Vaikka kyseessä on painotetusti humanistis-yhteiskuntatieteellinen ala, avauksia esimerkiksi luonnontieteen suuntaan on haettu. Monitieteisenä ja tieteidenvälisenä alana sukupuolentutkimuksen metodologia hyötyy – tutkimuskysymyksistä riippuen – myös kvantitatiivisista menetelmistä, vaikka tutkimusta tehdäänkin pääasiallisesti kvalitatiivisin keinoin. Tiedonintressien tunnistamista ja tunnustamista on pidettävä millä tahansa tieteenalalla kannustettavana asiana.

On ikävää, että mediassa on otettu niin vakavasti nais- ja sukupuolentuntemusta – ja ylipäänsä akateemisia käytäntöjä – tuntemattomien tahojen kritiikki. Ihmistieteitä ei liene mielekästä arvioida pelkästään mekaanisesti luonnontieteille asetetuin kriteerein.

KOMMENTTI: Kausaliteetit pätevät ihmisyhteisöissäkin. Kausaliteettien monimutkaisuuden takia menetelmiltä on vaadittava luonnontieteellistä tarkkuutta vaativia menetelmiä. Muuten väitteet jäävät heppoisiksi.

Entä jos asetelma käännettäisiin toisin päin ja joku humanistismielinen, mutta ei lainkaan tutkimuksen kenttää edustava taho alkaisi asiaan syvällisemmin perehtymättä kritisoida vaikkapa oikeustiedettä tai biotieteitä? Ylittäisikö se uutiskynnyksen?

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Suomalainen nais/sukupuolentutkimus muodostuu kompetenttien, lukeneisuudessaan vakuuttavien tutkijoiden vakavasta työstä. Se on vakiintunut ala, josta valmistuu maistereita ja tohtoreita, ja joka on hyödyllinen sivuaine missä tahansa aineyhdistelmässä. Sukupuolentutkimuksella on merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Sen ansiosta ymmärryksemme sukupuolista ja seksuaalisuuksista on muuttunut ratkaisevalla tavalla viime vuosisadan jälkipuolelta lähtien. Tätä voi pitää tieteellisenä edistyksenä.

On surullista, jos paneutuva ja vakava tutkimustyö koetaan ennakkoluulojen perusteella uhkaksi ja siitä tehdään hyökkäysten ja suoranaisen vihan kohde. Mutta ehkä juuri tämä kertoo sukupuolentutkimuksen merkityksellisyydestä.

KOMMENTTI: Freudilainen kikka: vastustus on merkki alan tärkeydestä. Naistutkimus ei ole lisännyt ymmärrystämme – päinvastoin.

Muutamia asiakorjauksia liittyen Jyväskylän naistutkimuksen tilannetta koskevaan uutisointiin: Jyväskylän yliopistossa naistutkimuksen professuuri on todellakin pysyvä professuuri, joten sen täyttämättä jättäminen on erittäin arveluttavaa hallintomenettelyä. Ei pidä paikkaansa, ettei virkaan olisi ollut päteviä hakijoita. Hakijoita oli neljä, joista kaikki ovat muodollisesti päteviä.

Jyväskylän virantäytön lähtökohtainen ongelma olivat virantäyttöselosteessa tehdyt rajaukset, joiden vuoksi moni potentiaalinen hakija jätti hakematta virkaa. Oppiaine, jossa ei ole professoria, rampautuu suhteessa maisteri- ja tohtorikoulutukseen. On skandaali, jos Jyväskylässä annetaan tapahtua näin ja vakituinen professuuri jäädytetään. Maisterituotannon suhteen voi todeta, että maisteriohjelmien tulosta ei voi mitata parin toimintavuoden valossa, vaan työ on pitkäjänteisempää. Jyväskylässä tähän ei ole annettu mahdollisuutta. Lisäksi oppiaineen tulevaisuuden suunnittelua ei helpota, jos lyhytjänteisesti todetaan, että syksyllä aineessa on lehtori ja assistentti. Tällä erää yliopistoissa pohditaan jo koko seuraavaa lukuvuotta – ja aikaa sen jälkeen. Millainen on Jyväskylän yliopiston naistutkimuksen kevät 2010? Toivottavasti professuurin täyttäminen on käynnissä ja tiedonhaluisille opiskelijoille pystytään antamaan opetusta ja ohjausta.

Steen1:

Miksei se olisi? Eri asia tietenkin on, ketä tutkimus (tai tutkimukset) hyödyttävät. Harvemmin tieto pahasta on.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa? Kyse on siitä, ovatko tiedontuottamisen menetelmät olleet luotettavia.

Veera Luoma-aho:

Nimensä naistutkimus voisi kyllä vaihtaa – "gender studies" kuvaisi tutkimusta paremmin. Onhan naistutkimuksen alla nykyään myös runsaasti miestutkimusta. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa tarkastellaan monia eri muuttujia, esimerkiksi ikää, luokkaa, koulutusta, etnistä taustaa ja niin edelleen. Miksi ihmeessä ei siis myös sukupuolta?

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Tuntuu erikoiselta, että kriittiseen humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen kohdistuva arvostelu on ottanut hampaisiinsa juuri naistutkimuksen. Suuri osa yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta käyttää nykyään teoreettisena viitekehyksenään esimerkiksi Foucault'n teorioita. Eikö siis suuri osa 2000-luvun yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta ole tiedettä?

KOMMENTTI: Luoma-aho tekee oikeansuuntaisen havainnon. Mutta mitä tulee naistutkimukseen, se ei voi vetäytyä sen taakse, että muillakaan aloilla ei ymmärretä tieteellisten menetelmien tarpeellisuutta.

Jos naistutkimusta on kritisoitu ideologiseksi, ideologista on usein myös sen arvostelu.

Max Arhippainen:

Sukupolvirooleihin keskittyvä lähtökohta on ehdottomasti relevantti, niin kauan kuin sukupolvirooleilla on merkitystä yhteiskunnassa. Siksi naislähtökohta on vakavasti otettava, jos tutkija itse valitsee vakavasti otettavan menetelmän ja kysymyksenasettelun. Sen sijaan on tietysti naistutkijoita, jotka eivät näin tee, niin kuin muillakin tieteenaloilla.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Silja Rantanen:

Kysymys pahoittaa mieleni, ja siihen tekee mieli vastata tunteenomaisesti. Se kai oli tarkoituskin, eikä yliopiston nimityskiistojen puinti tai oppiaineiden tieteellisyyden vertailu. Onhan lystikästä kuulla kun valitamme. Sorrettujen härnääminen on raukkamaista...

Kolmekymmentä vuotta sitten olisin nuorena naisena voinut esittää naistutkimuksesta saman kyynisen kysymyksen. Nuorena luulottelin, että naisasiaa voi edistää yksinkertaisesti kieltäytymällä naisen roolista. Nyt ymmärrän, että sukupuolirooliaan ei voi itse määrätä, ja että julkisessa elämässä lähinnä vain naiset tukevat naisia. Eletty elämä on opettanut, että naistutkimusta tarvitaan, oli se "vakavasti otettavaa tiedettä" eli ei. Olen syvästi kiitollinen siitä, että naisen asemaa uskalletaan julkisen pilkan uhallakin tutkia.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Riina Katajavuori:

1970- ja 80-luvuilla lapsuutensa ja nuoruutensa eläneelle ihmiselle naistutkimus oli yksi hyödyllisimmistä (ja hauskimmista) yliopisto-opinnoista. Naistutkimus auttoi katsomaan eri tavalla elokuvia, lukemaan uudella tavalla kirjoja, kuuntelemaan ihmisten puheakteja ja keskeytyksiä uudesta näkökulmasta. Naistutkimus syleili ainakin 1990-luvulla monia tieteenaloja ja auttoi kirjallisuudenopiskelijaa näkemään laajemmalle ja vähemmän monomaanisesti.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Maailma, jossa naistutkimus olisi tarpeetonta, on toistaiseksi kaukainen utopia. Naistutkimus on isompi ja laveampi oppiaine kuin mitä sen nimi antaa ymmärtää.´

Claes Andersson:

Kyllä "his-storian" komplementiksi tarvitaan tasapuolisuuden vuoksi myös "her-stori".

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Militantin feminismin retoriikalla ei kuitenkaan aina edistetä tasa-arvoa tai naisten valtapyrkimyksiä. Esimerkiksi Ruotsissa taannoin perustettu feministipuolue olisi mielipidemittausten mukana saanut noin kymmenen prosenttia äänistä eduskuntavaaleissa, mutta sisäinen riitely ja miehiä halvennettavat julkilausumat tuhosivat nopeasti koko hankkeen.

Toisaalta feministinen hegemonia olisi perusteltu vuosisatojen äijähegemonian jälkeen – niin tieteissä, politiikassa kuin yhteiskunnan muillakin aloilla. Hieman koomisena esimerkkinä kyseenalaisesta äärifeministisestä tulkinnasta on tämä: Kuuntelin taannoin feminististä naispsykoanalyytikkoa, joka sanoi ettei koskaan hoida miehiä, koska hoitaa vain "puhuvia eläimiä"!

Jaakko Hämeen-Anttila:

Naistutkimuksen on aivan muiden tieteiden kaltainen tieteenala. Sen piirissä tehtävä tutkimus on tasoltaan vaihtelevaa, kuten kaikilla tieteenaloilla.

KOMMENTTI: Eikö kyse ole siitä, kuin suuri osa on tieteellisesti pätevää?

Osa tutkimuksesta oi teoreettisuudessaan etääntyä todellisuudesta ja kääntyä sisäänpäin lämpiäväksi teorian pyörittelyksi mutta se ei tarkoita, etteikö toinen osa tutkimuksesta olisi täysin tieteellisyyden kriteerit täyttävää korkealaatuista työtä. Koko tieteenalan leimaaminen yksittäisten, vähemmän kriittisten tutkimusten takia on tarpeetonta ja kuvastaa kriitikkojen halua leimata ala.

Olli Jalonen:

Se on tutkimusta tutkimuksen joukossa, ja samalla tavoin kuin suurin osa tutkimusta myös naistutkimus on joko hyvää tai huonoa tai yleensä siltä väliltä.

KOMMENTTI: Eikö kyse ole siitä, kuin suuri osa on tieteellisesti pätevää?

Jos naistutkimusta pitää enemmän ideologiana kuin tieteenä, niin mitä sitten on esimerkiksi se iso osa taloustutkimuksesta, jonka ehdoton ideologinen lähtökohta on vallitsevan talousjärjestelmän kyseenalaistamattomuus. Naistutkimuksen kriitikoitten kätkeytyvänä missiona taitaa olla omien paradigmapalatsien puolustaminen.

KOMMENTTI: Onko objektiivisuuden vaatiminen muka paradigmapalatsien puolustamista?

Martti Koskenniemi:

Siitä, mitä voi kutsua "tieteeksi", on käyty ideologista taistelua Bolognan ajoista lahtien 1100-luvulta. Ikään kuin olisi selkeitä – "tieteellisiä" – kriteereitä vastauksen löytämiseksi. Viime vuosisadalla matematiikka, luonnontieteet ja muu näpertely saivat teologiasta ja humanistisista harrastuksista niskalenkin, joka lienee lipsumassa. Hyvä niin. Kuten monessa modernismin kontekstissa, myös Suomessa "tieteellisyyden" kuvitellaan olevan jotain erityisen arvokasta ja täsmällisesti määriteltävää.

KOMMENTTI: Kyse todellakin on pitkälti tieteen määritelmästä. Naistutkimuksen kriitikoiden yksi tavoite on epäilemättä ollut pitää tieteen kriteerejä riittävän ankarina ja vaativina. Naistutkimus joutui tässä ehkä liikaakin silmätikuksi tärkeämpien alojen kustannuksella.

Ideologisista sitoumuksista vapaata määritelmää ei ole, mutta käytännölle läheinen olisi esimerkiksi seuraava: "Tiedettä on se, mitä tutkijaksi palkatut henkilöt yliopistoilla tai muissa julkisissa laitoksissa tekevät". Määritelmä on kehäpäätelmä – niin kuin kilpailevatkin määritelmät olisivat. Mutta sitä soveltaen niin naistutkimus kuin analyyttinen filosofia tai ekonometria kvalifioituvat "tieteeksi". Niiden hyödyllisyydestä, vaativuudesta tai aatemaailmasta se ei sano mitään.

Kaarina Kaikkonen:

Tieteen kentän ulkopuolisena oletan, että naistutkimus on ihan yhtä vakavasti otettavaa kuin mikä tahansa muukin tieteellinen tutkimus. Kaikki tieteet ovat hataralla pohjalla esittäessään ilmiöiden syitä ja seurauksia, ja asioissa edetään vain ahkeralla hakuammunnalla yrityksen ja erehdyksen kautta.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

On tyhmää leimata joku tieteenala vähemmän vakavasti otettavaksi kuin joku toinen. Yhteiskunnan kokema tarve sanelee mihin tieteenalaan kulloinkin varoja satsataan.

Sanna Kekäläinen:

On turha kritisoida naistutkimusta luonnontieteen kriteereillä. Samoilla kriteereillä ei taiteentutkimuksesta jäisi paljoa jäljelle. Mahtaisiko teologinen tiedekunta selviytyä paremmin? Ihmistä koskeviin tieteisiin tulisi kuulua väljyyttä ja toleranssia lähtökohtien suhteen.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Historia opettaa, ettei myöskään "objektiivinen" ja tieteenfilosofisesti neutraali ja pätevä tiede ole aina niin objektiivista ja neutraalia kuin uskotaan.

KOMMENTTI: Faktaväitteet ovat aina tosia tai epätosia.

Muistutan vuoden takaisesta keskustelusta, joka koski juutalaisen väittelijän väitöskirjan hylkäämistä kyseenalaisilta tuntuvin perustein Helsingin yliopistossa vuonna 1937.

Maija Vilkkumaa:

Luonnontieteilijät väheksyvät usein kaikkia humanistisia tieteitä siksi, etteivät niiden tulokset ole "mitattavia". Jos heidän mielipiteitään halutaan seurata, tämän viikon kysymys olisi yhtä hyvin voinut kuulua "onko filosofia vakavasti otettavaa tiedettä", mutta eipä kuulunut. Naistutkimus on syntynyt siitä havainnosta, että (etenkin) humanistisissa tieteissä tutkijan näkökulma ja hänen paikkansa yhteiskunnassa vaikuttavat tutkimukseen.

KOMMENTTI: Faktaväitteiden totuudellisuus ei saa muuttua sen mukaan, missä asemassa tutkija on. Muuten kyse ei ole tieteestä.

Ja koska tutkijat ovat länsimaissa useimmiten olleet valkoisia heteroseksuaalisia miehiä, on tämä lyönyt leimansa siihen, mitä on tutkittu ja miten – ja sitä kautta myös siihen, miten me maailman näemme ja ymmärrämme.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Mielestäni vaihtoehtoisen näkökulman etsiminen ja ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää, ja naistutkimus todellakin on vakavasti otettavaa tiedettä. Luonnollisesti myös naistutkimuksessa tutkijan näkökulma ja hänen paikkansa yhteiskunnassa vaikuttavat tutkimukseen, ja tästä kaikki naistutkijat ovat toki tietoisia. En kuitenkaan pysty ymmärtämään, miten tämä voisi olla naistutkimuksen kohdalla pahempi asia kuin muiden tieteiden kohdalla, tai miten se tekisi pelkästään naistutkimuksesta ei-vakavasti otettavaa.

Jaana Airaksinen:

Sukupuolta ja sukupuolijärjestelmää voi toki tutkia yhtälailla kuin muitakin valtarakenteita tai -järjestelmiä, esimerkiksi talousjärjestelmää. Sukupuolten väliset valtarakenteet ja -suhteet ovat yksi keskeinen yhteiskunnan syvärakenne. Sitä on välttämätöntä tutkia, jotta ymmärrämme paremmin ympäröivää yhteiskuntaa ja sen toimintaa. Ilman naistutkimusta olisimme edelleen ihan pihalla.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Juha Vakkuri:

Kaikkea sopii ja saa tutkia. Tutkimus on parhaimmillaan aikaisempien virheiden, ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten korjaamista.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

En usko, että naistutkimus on sinänsä vähemmän vakavasti otettavaa tiedettä kuin esimerkiksi Suomen murteiden tutkimus, jonka laudatur-seminaarin aiheena oli muun muassa "Heinäsuovan nimitykset Suomen murteissa". Lääketiedettäkin pidettiin vuosisatoja tieteenä, vaikka sisätautioppi oli – oman arkkiatrimme mukaan – silkkaa puoskarointia ennen kuin soluoppi muutti tilanteen.

Annamari Vänskä:

Kysymys on absurdi. Onko Helsingin Sanomat vakavasti otettava sanomalehti? Kysymys kertoo surullisella tavalla siitä, kuinka suuren painoarvon naistutkimukseen kohdistettu epäkompetentti kritiikki on saanut myös tämän lehden sivuilla. Tieteen yhtenä keskeisenä arvona pidetään tieteen edistymistä ja itsekritiikkiä.

KOMMENTTI: Itsekritiikki ei takaa tieteellisyyttä.

Naistutkimuksen synty 1960-luvulla onkin tiukasti kytköksissä tieteen sisäiseen kehitykseen, erityisesti poststrukturalististen teorioiden esiinmarssiin ja positivististen tieteiden itsekritiikkiin. Tiede ei koskaan ole vakuumissa, vaan kytköksissä ympäröivään yhteiskuntaan. Niin myös naistutkimus, jonka synty kytkeytyy myös yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin: yhteiskunnan politisoitumiseen ja erilaisten marginalisoitujen ryhmien – naisten sekä etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen – yhteiskunnallisen näkyvyyden lisääntymiseen 1960- ja 1970-luvuilla.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Naistutkimuksen – laajemmin sukupuolentutkimuksen – aiheuttama torjunta näyttää puolestaan usein liittyvän siihen, että sen kritiikin ja tutkimuksen kohteena ovat tieteen perushyveet: objektiivisuus, rationalismi, totuuden universaalisuus ja maailman yksiselitteisyys. Naistutkimus kun on osoittanut kiistattomasti, että nämä hyveet sekoittuvat sukupuoli-ideologiaan – yksinkertaisimmillaan naisten kokemusten poissulkemiseen.

KOMMENTTI: Maailman yksiselitteisyys ei ole tieteen perushyve. Se, että maailma on niin monimutkainen, vaatii tieteellisen tarkkoja menetelmiä.

Kyseenalaistaessaan positivistisia teorioita ja sisällyttäessään tutkimukseen aina myös vallan ja auktoriteettien kritiikkiä naistutkimus aiheuttaa paniikkia niissä, jotka haluavat edelleen uskoa Yhteen Totuuteen ja sellaisiin harvoihin auktoriteetteihin kuin "historia", "valtio", "kirkko" tai "puolue". Vastustajat kun eivät halua myöntää, että maailmassa on Yhden Totuuden sijasta monia totuusteorioita.

KOMMENTTI: Faktaväite on totta tai epätotta.

Sukupuolentutkimus lähti liikkeelle naisten kokemuksen esille nostamisesta, mutta vuosikymmenten kuluessa se on myös korjannut teorioitaan, kuten tieteen sisäiseen edistykseen kuuluukin. Naistutkimuksessa on esimerkiksi luovuttu jo aikapäivää sitten muussa yhteiskunnassa edelleen erinomaisesti voivasta nais/mies -dikotomiasta. Sukupuolentutkimuksessa on nimittäin huomattu, että näiden abstraktien käsitteiden – "nainen" ja "mies" - taakse kätkeytyy hyvinkin monimuotoinen kirjo erilaisia naisia ja miehiä.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Anna-Leena Siikala:

Naistutkimus on erinomaisen tärkeäksi osoittautunut tutkimusalue, joka esimerkiksi kulttuurintutkimuksessa on nostanut esiin tähän asti huomiotta jääneen naisten maailman, heidän kokemuksensa ja merkityksenantotapansa.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Erityisen tärkeää naistutkimus on silloin, kun se paljastaa sukupuolidiversiteettiä määrittäviä kulttuurisia ja sosiaalisia rakenteita. Metodisista kysymyksistä kiistely tai kiista yhden professorin kutsumisesta ei heikennä naistutkimuksen asemaa tieteiden kentässä.

Johanna Sinisalo:

Sukupuolen sosiaalinen merkitys on tutkimusalue, jonka on väkisinkin oltava poikkitieteellinen: sitä ei voi tutkia pelkästään sosiologisena, historiallisena tai antropologisena kysymyksenä. Tällaiseen tutkimukseen, jossa tutkija on itse tutkimiensa mekanismien kohteena, kytkeytyy väistämättä arvoarvostelmia ja subjektiivisuutta, mutta se ei estä sitä olemasta silti varteenotettavaa tiedettä.

Ja mikäli jotakuta häiritsevät naistutkimuksen mahdolliset ideologiset kytkennät, hän ottakoon tähtäimeensä myös teologian, joka lienee vielä toistaiseksi "vakavasti otettavan tieteen" listoilla.

KOMMENTTI: Naistutkimus ei voi vetäytyä sen taakse, että muillakin aloilla on humpuukia.

Risto Pelkonen:

Tieteellisen tutkimuksen tavoitteena on saada luotettavaa tietoa todellisuudesta. Se on mahdollista myös naistutkimuksessa.

KOMMENTTI: Tietysti. Mutta eikö kyse ole siitä, missä määrin tämä on onnistunut?

Jokaisen tutkimushankkeen tieteellinen pätevyys on arvioitava erikseen. Kuvitelma, että luonnontieteellinen näkökulma ratkaisee tieteellisen tutkimuksen pätevyyden, on väärä.

Mikko Lehtonen:

Hyvää tutkimusta on se, joka lisää ihmisten ymmärrystä oman elämänsä ehdoista ja kykyä vaikuttaa näihin ehtoihin.

KOMMENTTI: Mutta onko se hyvää tiedettä? Ja mitä tarkoittaa oman elämänsä ehtojen ymmärtäminen ja kuka määrittelee, milloin ymmärtäminen on lisääntynyt?

Naistutkimus on elämänvakavasti otettavaa tiedettä!

Elina Hirvonen:

Ensimmäisenä herää kysymys, miksi juuri naistutkimuksesta käydään tätä keskustelua? Naistutkimuksen tapa asettaa tutkimuskysymyksiä on linjassa muiden humanististen- ja yhteiskuntatieteiden kanssa, joten tuntuu erikoiselta keskustella yksin sen "vakavastiotettavuudesta."

KOMMENTTI: Naistutkimuksen kriitikoiden yksi tavoite on epäilemättä ollut pitää tieteen kriteerejä riittävän ankarina ja vaativina. Naistutkimus joutui tässä ehkä liikaakin silmätikuksi tärkeämpien alojen kustannuksella.

Juha Herkman:

Naistutkimus on vakavasti otettavaa tiedettä samassa mielessä kuin muukin humanistinen tai yhteiskuntatieteellinen tutkimus. Jos tutkittavina kohteina ovat yhteiskunnalliset, kulttuuriset tai käyttäytymiseen liittyvät ilmiöt, niitä ei voi koskaan pelkistää vastaaviin "aukottomiin" teorioihin tai testeihin kuin luonnontieteet tai empiiriset tekniset tieteet pyrkivät.

KOMMENTTI: Yhteiskunnalliset ilmiöt ja käyttäytyminen ovat syy-seuraussuhteiden alaisia. Kausaliteetit ovat monimutkaisia, ja juuri siihen tarvitaan tieteen ankaruutta.

Tämä epäsuhta on vain tunnustettava, eikä siitä tulla yli pääsemään. Humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus on aina enemmän tulkinnallista kuin luonnontieteet, jotka tosin eivät nekään ole täysin vapaita tulkinnoista tai ajankohdan kontekstin vaikutuksista – siinä määrin moneen otteeseen tieteen totuudet ovat historian kuluessa heittäneet häränpyllyä. Politiikasta ei mikään tiede ole vapaata.

KOMMENTTI: Jos politiikka vaikuttaa faktaväitteen totuudellisuuteen, kyse ei ole tieteestä.

Ilmastonmuutoskeskustelu on hyvä esimerkki tämän hetken keskeisimmästä tieteellisen tiedon politisoitumisesta. Luonnontieteet ja tekniset tieteet ovat olleet toistuvasti mukana kansakuntien kohtaloissa ja sotateknologian kehittämisessä alkaen genetiikasta ja ydinfysiikasta aina tietokoneiden ja -verkkojen kehittämiseen. Yhteiskuntatieteissä vallitseva poliittinen paradigma oli 1970-luvulla ja vielä osin 1980-luvullakin marxilainen strukturalismi. Sukupuolen politiikkaan liittyvä näkökulma ei tässä suhteessa ole tieteen kentällä mikään kummajainen, ja jos katsoo yhteiskunnan ja tieteen instituutioita, ei tarve feminismille niin kovin yllättävältä voi kenellekään näyttää. Ehkä asemiaan puolustavat kokevat sen uhaksi?

KOMMENTTI: Naistutkimus ei ole sama kuin tarve feminismille. Jos se on, kyse ei ole tieteestä.

Naistutkimusta on hyvin monenlaista. Osa siitä on empiiristä, osa enemmän teoreettista. Osa siitä keskittyy selvittämään konkreettisia sukupuolten välisiä eroja yhteiskunnan rakenteissa ja yksilötasolla, kuten työ- ja perhe-elämässä, osa keskittyy vaikkapa taiteen tutkimuksen post-post-feministiseen käsiteanalyysiin. On vaikea niputtaa naistutkimusta yhdeksi kokonaisuudeksi ja todeta sen olevan sitä tai tuota. Tällainen puhe on väistämättä stereotypisoivaa. Naistutkimuksessa tehdyt poliittiset ylilyönnit ja tutkimuksen puutteet tulee alistaa kritiikille samoin kuin muukin tieteellinen tutkimus.

KOMMENTTI: Niinhän kritiikissä juuri on tehty.

Joillakin naistutkimuksen osa-alueilla on havaittavissa liiallista sisäsiittoisuutta ja suoranaista torjuntaa kriittisiä näkökulmia kohtaan... Osittain debatissa on siten kyse siitä, kuinka kriittistä eli valtaa haastavaa tiede saa olla, vai pitäisikö tieteen alistua välineeksi, jolla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Tällöin elettäisiin valheessa.

KOMMENTTI: Eikö tiedettä voida muka määritellä niin, että se täysin eroaa politiikasta?

Leena Lehtolainen:

Naistutkimus on tuonut eri tieteenaloille uusia lähestymistapoja ja murtanut entisiä paradigmoja. Kannattaa seurata esimerkiksi Naistutkimus-lehteä, jossa eri alojen naistutkimus kohtaa. Artikkelit kulkevat todella tiukan tieteellisen seulan läpi.

KOMMENTTI: Juuri Naistutkimus-lehden artikkeleita kriitikotkin suosittelevat. Seulan tiukkuus ei ole tae tieteellisyydestä.

Petri Merenlahti:

Kyllä, siinä missä muukin tämän hetken humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus. Naistutkimus ei ole monoliitti; alan arvioinnissa on hyvä ottaa huomioon aihepiirien ja lähestymistapojen laaja kirjo.

Sen lisäksi, että naistutkimus on itsessään tärkeää, se on toiminut merkittävänä katalyyttinä ideologiakriittisen tutkimuksen ja identiteettien tutkimuksen nousulle humanististen tieteiden piirissä.

KOMMENTTI: Mutta eikö kyse ole siitä, minkä verran lähestymistavoissa on tieteellistä pätevyyttä?

Lotta Wennäkoski:

Tieteenteon perusteita tutkivalla ja kivijalkoja kyseenalaistavalla tieteenalalla on perusteltu paikkansa.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Nimen voisi tosin vaihtaa: oma ehdotukseni olisi toistutkimus. Tarkastelukulma kun on tätä nykyä mitä ilmeisimmin toinen (tai toisen)eikä millään muotoa rajaudu pelkästään naisasioihin.

Toisaalta ei ole syytä vähätellä sitäkään seikkaa, että naistutkimus tosiaan vaikuttaa ideologiselta lähestymistavalta. Ulkopuolisen silmiin näyttää toisinaan siltä, että on suostuttava tiettyihin ennakko-oletuksiin pitääkseen koko tieteenalaa uskottavana. Mutta missä määrin sitten muutkin tieteenalat ovat ideologioita, huomatusti tai huomaamatta?

KOMMENTTI: Mitä enemmän niissä on ideologiaa, sitä vähemmän ne ovat tiedettä. Faktoissa itsessään ei ole ideologiaa lainkaan.

Kristiina Rikman:

Miksei olisi? Naiset ovat kautta aikain joutuneet elämään miesten maailmassa. Totta kai naiset ovat aivan yhtä päteviä tutkijoita kuin miehetkin.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Markku Valkonen:

Naistutkimus on tiedettä silloin, kun se täyttää tieteen kriteerit.

KOMMENTTI: Tietysti. Tällaisten vastausten takia raadin vastaukset vaikuttivat myönteisemmiltä kuin ne olivat.

Vaula Norrena:

Jos esimerkiksi sosiologia on vakavasti otettavaa tiedettä, niin on myös naistutkimus. Naistutkimus on ehkä relativistista siinä mielessä, että se paljastaa kaiken tieteenrelativistisuuden, ja "objektiivisen totuuden" riippuvuuden tiedeyhteisön arvoista ja valtasuhteista.

KOMMENTTI: Tuota paljastusta se ei ole koskaan todistanut. Vihjaillut vain.

On hämmästyttävää, että vielä 2000-luvulla tieteen parissa toimii oppineita, jotka vakavissaan uskovat tieteen objektiivisuuteen.

KOMMENTTI: Tieteen tärkeimpiä määritelmiä on pyrkimys objektiivisuuteen. Faktaväitteet ovat tosia tai epätosia.

Tiedeyhteisö kulloisenakin aikana päättää, mikä on "objektiivinen" totuus, ja tähän totuuteen vaikuttavat ko. tiedeyhteisön sisäiset valtasuhteet ja arvostukset –myös primitiiviset arvostukset siitä, onko esim. mies-epiteettinen lähtökohtaisesti "objektiivisempaa" ja "oikeampaa" kuin nais-epiteettinen.

Viikon kysymyksen asettelu paljastaakin jo paljon: "Onko naistutkimus vakavasti otettavaa tiedettä?" Onko esimerkiksi Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli vakavasti otettavaa ajattelua siinä kuin Jean-Paul Sartren eksistentialismi? Onko Julia Kristevan semiotiikka yhtä vakavasti otettavaa kuin esimerkiksi Jacques Derridan? Kenellä on oikeus määritellä vakavasti otettavuus? Mihin tarkoitukseen hän tätä oikeuttaan käyttää? Tieteen historiassa on usein käynyt niin, että juuri "ei-vakavasti otettava" on myöhemmin päätynyt juhlituksi sankariksi ja uuden totuuden löytäjäksi.

Muistelkaapa vain Galileita, Newtonia, Einsteinia ja monia muita. Sitä paitsi, jokaisella tieteenalalla on "vakavasti otettavat" tutkijansa ja myös "vähemmän vakavasti otettuja" marginaalissa liikkuvia, toisinajattelijoita, jopa hörhöiksi leimattuja. Se, että myös naistutkimuksessa on omat marginaalissa liikkujansa, ei oikeuta leimaamaan koko tieteenalaa hörhöksi.

KOMMENTTI: Eikö kyse ole siitä, kuinka suuri osa naistutkimuksesta täyttää tieteen kriteerit?

Naistutkimus tuo esiin tieteessä ja elävässä elämässä vaikuttavia paradigmoja, analysoi ja kritisoi niitä.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?

Naistutkimus paljastaa mahdollisia vinoutumia, vääristymiä jo paradigmatasolla. Miettikääpä, kenelle on edullisempaa, jos näitä vääristymiä ei paljasteta, niin huomaatte, mistä koko vakavastiotettavuuskeskustelu on lähtöisin.

Anja Snellman:

Toivon niin ikään, että tulevaisuudessa naistutkimusta innostuvat tekemään myös miehet. Olen täysin eri mieltä kuin sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen – minun mielestäni miesten puuttuminen yksikön virkamieskunnasta on ongelma. En usko sukupuoligettoihin taiteessa enkä tieteessä, enkä millään muullakaan elämän alueella.

KOMMENTTI: Mitä tekemistä tällä on naistutkimuksen tieteellisyyden kanssa?